Jatkuvaa muutosta ja medialukutaitoa!
Tume-Agrilla muutokset jatkuvat. Konkreettisesti se näkyy uusituilla nettisivuillamme, joihin toivottavasti sinäkin olet parhaillaan tutustumassa. Myös muita isoja muutoksia on käynnissä:
- Tuotannossa olemme muuttamassa yhtä tuotantohallia uusien muokkauskoneiden tehokkaammaksi hitsaamoksi.
- Myynnissä Tume Titan malliston korvaava uusi ISOBUS kylvölannoittimemme Tume Orion julkaistaan Helsingin Maatalouskonemessuilla.
- Ostomme vahvistuu syksyllä uudella hankintapäälliköllä Kari Luomasella ja pääsemme Karin johdolla aloittamaan toimittajien laajamittaisen kilpailutuksen.
Yhtä muutostahan tämä business ja elämä ovat aina olleet, mutta nykypäivänä ne tuntuvat konkretisoituvan entistä nopeammin. Tämän päivän tiedon kulku ja päivittäin tuleva uutistulva ovat sen verran hurjia, että vaatii aikamoista medialukutaitoa, jotta suhteellisuudentaju asioissa säilyy. Medialukutaito olisi syytä ottaa tämän päivän peruskouluun jo omaksi oppiaineekseen, mutta meille aikuisille tämä kurssi vasta hyväksi olisikin. Päättäjille sen osaaminen pitäisi tulla pakolliseksi, niin esimerkiksi puu saattaisi olla Euroopassa uusiutuvaa vielä vuoden 2030 jälkeenkin.
Turha on kuitenkaan kenenkään enää väittää, etteikö myös ilmasto olisi muuttunut. Suomessa kulunut kasvukausi on ollut pääsääntöisesti varsin hyvä. On toki alueita, joissa on kärsitty jälleen kuivuudesta, mutta myös liika märkyys on paikoin hankaloittanut erityisesti sadonkorjuuta. Euroopassa on vastaavasti kärsitty poikkeuksellisen laajoista kuivuusongelmista ja ympäri maapalloa erilaisista säiden ääri-ilmiöistä.
Miten näihin sitten pystytään varautumaan? Näin salaojateknikon poikana on jälleen helppo muistuttaa, että pellon vesitalous on asia, josta viimeisimpänä pitää tinkiä. Toimiva ojitus ja pellon pinnan muotoilu eivät tule koskaan katoamaan muodista! Kylvökonevalmistajan näkökulmasta on taas helppo suositella kylvökoneeksi konetta, jolla voit kylvää mahdollisimman monipuolisissa kylvöolosuhteissa. Niin muokattuun, kevytmuokattuun kuin suorakylvöönkin. Vuosi vuodelta käy myös enemmän ilmi, ettei yhtä ja oikeaa muokkaustapaa ole. Maata viljellään tulevaisuudessa yhä enemmän juuri sille lohkolle ja maalajille soveltuvin menetelmin. Tämä saattaa tarkoittaa jopa sitä, että saman tilan pelloilla olisi optimaalista käyttää monenlaista eri muokkaustapaa. Omatuntoni ei kestä suositella jokaiselle tilalle kaikkia erilaisia Tume-muokkaimia. Sen sijaan koneiden yhteisomistusta haluan lämpimästi niissä suositella. Useamman tilan tai maamiesseuran yhteisomistuksessa esim. aurat, Tume Harrow D lautasmuokkain, Tume Cultiplus kultivaattori, Tume Harrow R lapiorullaäes tai vaikkapa Tume Harrow T yleismuokkain olisivat oikein hyviä vaihtoehtoja. Tällöin saisi helpommin valittua lohkokohtaisesti sopivan muokkaustavan niin, ettei tilakohtaista pääomaa sitoudu valtavia määriä konekalustoon.
Oma tekemisemme vaatii jatkuvaa muutosta, koska globaali maatalous muuttuu ja nälän määrä kasvaa. Veikkaan myös, että Suomen pohjavesivarastoon tullaan kohdentamaan tulevaisuudessa entistä enemmän maailmanlaajuista painetta. Siinä kohtaa Suomen päättäjien medialukutaitoa vasta kysytäänkin, jos Suomen pohjavesiä yritetään ostaa kansainväliseen omistukseen. Toivottavasti tehdyistä virheistä on opittu. Omavaraisuus on kirjaimellisesti arvokas asia, mutta sen puuttuminen on vielä kalliimpaa. Sähkölaskummekin sen parhaillaan todistaa.
Hyviä muutoksia toivoen!
Jorma Lähetkangas
Toimitusjohtaja, Tume-Agri Oy
Vastaa